Orlando

Hän – nuori mies, siitä ei ollut epäilystäkään, vaikka ajan muoti jossain määrin kätkikin sukupuolen – sivalteli parhaillaan kohti kattoparruista riippuvaa maurin päätä.

Nuorukainen — sillä ei ollut epäilystäkään hänen sukupuolestaan, vaikka ajan muoti osaltaan kätki sen — sivalsi juuri viipaleen maurilaisen päästä, joka riippui kattohirrestä.

Torvien toitotus vaimeni, ja Orlando seisoi ilkialastomana. Maailmassa ei ole koko sen olemassaolon aikana ollut yhtäkään toista niin vavahduttavan kaunista ihmistä. Hänen muodossaan yhdistyivät miehen voima ja naisen sulokkuus.

Trumpettien ääni vaimeni ja Orlando seisoi ilkosen alasti. Ei yksikään ihmisolento sitten maailman luomisen ole näyttänyt hurmaavammalta. Hänen hahmossaan yhdistyi miehen voimakkuus ja naisen sulokkuus.

Rakkaus, on runoilija sanonut, on naisen koko olemassaolo. Ja jos hetken katsomme Orlandoa kirjoittamassa pöytänsä ääressä, joudumme myöntämään, ettei ole toista naista, joka paremmin sopisi tuota kutsumusta toteuttamaan. Varmaankin – onhan hän nainen, kaunis nainen, nainen parhaassa iässä – hän lakkaa aivan pian teeskentelemästä, että muka kirjoittaa ja ajattelee, ja alkaa vähintäänkin ajatella riistanvartijaa (ja niin kauan kuin nainen ajattelee miestä, ei kukaan paheksu hänen ajattelemistaan).

Rakkaus, runoilija on sanonut, on naisen koko olemassaolo. Ja jos katsahdamme hetkeksi Orlandoon kirjoittamassa pöydän ääressä, meidän on myönnettävä ettei ole milloinkaan ollut naista joka olisi paremmin sopinut tuohon kutsumukseen. Varmastikin koska Orlando on nainen ja kaunis nainen ja nainen parhaassa iässä hän pian luopuu tästä teeskentelevästä kirjoittamisesta ja ajattelusta ja alkaa ainakin ajatella riistanhoitajaa (ja niin kauan kun nainen ajattelee miestä, kellään ei ole mitään sitä vastaan että hän ajattelee).