Klassikot suomeksi

Astrid Lindgren

Melukylän lapset

Alkuteos Alla vi barn i Bullerbyn ilmestyi ruotsiksi 1947. Siitä on olemassa kaksi suomennosta vuosilta 1950 ja 2019. Julkaistu myös nimellä Melukylässä on hauskaa (2019).

Astrid Lindgrenin rakastetussa lastenkirjassa ruotsalaisen maaseudun elämää 1900-luvun alkupuoliskolla tarkastellaan lasten silmin. Arkiset seikkailut, sattumukset, leikit ja juhlapäivät muodostavat lämminhenkisen kuvauksen kyläyhteisön elämästä.

Minäkertojana toimii 8-vuotias tyttö, joka kuvailee tapahtumia omin sanoin. Kääntäjälle oman haasteensa muodostavat lapsenomainen kerronta, sanaleikit, väärinkäsitykset ja puhekieliset ilmaisut.

Suomennokset

VuosiSuomentajaKustantajaLuonneNäyteSaatavuus
2019 Kristiina Rikman WSOY – löytyy hanki luettavaksi
1950 Laila Järvinen WSOY – löytyy hanki luettavaksi

Hanki luettavaksi

Vertaa näytteitä

1/3 Iso vai pieni

Jag heter Lisa. Jag är en flicka, det hörs förresten på namnet. Jag är sju år och blir snart åtta. Ibland säjer mamma:
”Du som är mammas stora flicka kan
väl torka disken i dag."
Och ibland säjer Lasse och Bosse:
”Inga småjänter får va med och leka
indianer. Du är för liten."
Så därför undrar jag om jag egentligen är stor eller liten. När en del tycker att man är stor, och en del tycker att man är liten, så är man kanske alldeles precis lagom gammal.

Alkuteksti: Astrid Lindgren, Alla vi barn i Bullerbyn, 1947
  1. Suomennos Kristiina Rikman, 2019WSOY 2026, s. 9

    Minun nimeni on Lisa. Minä olen tyttö, senhän kuulee nimestäkin. Olen seitsemän vanha ja täytän kohta kahdeksan. Äiti sanoo joskus:
    ”Äidin iso tyttö saakin tänään kuivata astiat.”
    Ja joskus Lasse ja Bosse sanovat:
    ”Sinua ei oteta mukaan. Pikkulikat ei saa leikkiä intiaaneja.”
    Sen takia minä joskus mietin, olenko minä iso vai pieni. Kun toisten mielestä on iso ja toisten mielestä pieni, niin ehkä minä olen juuri sopivan ikäinen.

    Järvinen, 1950

  2. Suomennos Laila Järvinen, 1950s. 7

    Minun nimeni on Liisa. Olen tyttö, senhän kuulee jo nimestäkin. Olen seitsenvuotias ja täytän pian kahdeksan. Äiti sanoo toisinaan:
    — Äidin iso tyttö saa kuivata tänään astiat.
    Ja toisinaan Saku ja Naku sanovat:
    — Ei me pikkutyttöjä huolita intiaanileikkiin. Sinä olet liian pieni.
    Sen takia ihmettelen olenko oikeastaan suuri
    vai pieni. Jos toisten mielestä olen suuri ja toisten mielestä pieni, olen luultavasti juuri parhaassa iässä.

    Rikman, 2019

2/3 Laulut

När vi hade klätt färdigt, fick vi öva sångerna som vi skulle sjunga på examen. "Hallå, dig ropar solens sken" och "Tänker du att jag förlorader är, fast jag din gunst ej har." En flicka som heter Ulla sjöng så här: ”Tänker du att jag förlorader är, fast jag ingen gumse har.” Hon trodde att det var så i visan. Det var väl tur att Fröken hann tala om för henne hur det verkligen var, så att hon sjöng rätt på examen!

Alkuteksti: Astrid Lindgren, Alla vi barn i Bullerbyn, 1947
  1. Suomennos Kristiina Rikman, 2019WSOY 2026, s. 27

    Me pukeuduimme hienoiksi ja harjoittelimme lauluja, jotka laulaisimme kevätjuhlassa. ”Kaunis kirkas aurinko paistaa” ja ”Jos sun lysti on niin kätes yhteen lyö”. Yksi Ulla-niminen tyttö lauloi näin: ”Jos sul pysti on niin kätes yhteen lyö.” Hän luuli että se meni niin. Onneksi opettajatar ehti selittää hänelle, miten sanat oikeasti menivät, niin että hän lauloi oikein päättäjäisissä!

    Järvinen, 1950

  2. Suomennos Laila Järvinen, 1950s. 24

    Kun koristelu oli valmis, saimme harjoitella lauluja, joita meidän piti esittää tutkinnossa. »Kevät on, kevät on, tulkaa, tulkaa» ja »Taas leivoset ilmassa leikkiä lyö». Mutta eräs Ulla-niminen tyttö lauloi näin: »Taas leivokset ilmassa leikkiä lyö.»
    Hän luuli, että laulussa oli siten, mutta onneksi opettajatar ehti selittää hänelle miten sen piti olla, niin että hän osasi laulaa oikein tutkinnossa.

    Rikman, 2019

3/3 Heinäladossa

"Pax för att ligga i mitten", skrek jag.
Och så bäddade vi ner oss i höet. Det luktade så gott, men det stacks. Fast när vi hade svept in oss i filtarna låg vi riktigt skönt.
Vi låg och pratade med varann och undrade hur det skulle vara att vara en riktig luffare, som sov i lagårdar alltid. Anna sa att hon trodde det skulle vara trevligt. Vi var inte ett dugg sömniga. Bara hungriga. Och vi passade på att äta upp våra smörgåsar innan det blev för mörkt. Men till sist var det så mörkt omkring oss, så när vi höll handen framför ansiktet, kunde vi inte se den.

Alkuteksti: Astrid Lindgren, Alla vi barn i Bullerbyn, 1947
  1. Suomennos Kristiina Rikman, 2019WSOY 2026, s. 60

    "Apus minä nukun keskellä", minä kiljaisin.
    Ja sitten me laittauduimme nukkumaan heiniin. Ne haisivat hyvältä mutta pistelivät. Mutta kun kääriydyttiin loimiin, meillä oli oikein mukavaa.
    Me loikoilimme ja juttelimme ja mietimme millaista olisi olla oikea kulkuri, joka nukkui kaikki yönsä ladoissa. Anna sanoi luulevansa, että se olisi hauskaa. Eikä meitä nukuttanut yhtään. Nälkä kyllä vaivasi. Ja niin me päätimme syödä voileivät ennen kuin tuli liian pimeää. Mutta lopulta oli niin pimeää, että kättä ei nähnyt silmien edessä.

    Järvinen, 1950

  2. Suomennos Laila Järvinen, 1950s. 56

    — Abus, minä makaan keskellä, huusin minä.
    Ja niin me teimme tilamme heiniin. Siellä tuoksui ihanalta, mutta meitä pisteli. Mutta kun olimme kääriytyneet huopiimme, makasimme oikein suloisesti.
    Me loioimme ja juttelimme keskenämme ja mietimme miltä tuntuisi olla oikea kulkuri, joka aina nukkui navetoissa. Anna sanoi, että hän uskoi sen olevan hauskaa. Me emme olleet vähintäkään unisia. Ainoastaan nälkäisiä. Ja söimme kaikki voileipämme ennen kuin tuli liian pimeä. Mutta lopulta oli niin pimeä, ettemme nähneet omaa kättämme, vaikka pidimme sitä ihan kasvojemme edessä.

    Rikman, 2019

Sitaatit on poimittu teoksista suomennosten vertailua varten (tekijänoikeuslaki 22 §).

Hanki luettavaksi

Valitse haluamasi käännös ja löydä se kirjastosta, kirjakaupasta, käytettynä tai lukuaikapalvelusta. Kuvakkeiden linkit vievät suoraan oikeaan versioon teoksesta.

Löysitkö virheen? Lähetä korjauspyyntö.